Vinkkejä kuinka saada treenaaminen alkuun!

01.09.2021

Moni haaveilee aktiivisemman ja liikunnallisemman elämän aloittamisesta. Usein saattaa kuitenkin käydä niin, että treenaamisen kanssa ei päästä edes alkuun. Päivät vain jotenkin menevät ja aloitusta on helppo siirtää seuraavaan viikkoon. Viikot ja kuukaudet kuluvat, treenaaminen unohtuu. Väsymys ja muut kiireet tuntuvat vievän kaiken ajan ja energian. Mikä avuksi? Alla on pari vinkkiä kuinka taklata aloittamisen vaikeus.

Merkkaa treenit kalenteriin!

  1. Mieti miten tärkeää omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on sinulle. Väittäisin, että jokainen sanoo sen olevan tärkeää. Elämän tärkeille asioille täytyy järjestää aikaa. Kaikki muut kiireet eivät voi aina mennä omasta itsestä huolehtimisen ohi!
  2. Merkkaa suunnitellut treenit kalenteriisi. Ja pidä kiinni, että ne tulevat myös suoritetuiksi. Treenit on hyvä merkata ainakin viikoksi eteenpäin, mielellään pidemmällekin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun treenit on merkitty kalenteriin, alat henkisesti valmistautumaan niiden suorittamiseen ja järjestämään ajankäyttöä siten, että niiden suorittaminen onnistuu.
    Jos kalenteriin ei näytä mahtuvan 2-3 treeniä / viikko, on syytä miettiä omaa ajankäyttöä ja omia arvoja. Eli palaa takaisin kohtaan 1. Muista, että parikin liikuntakertaa viikossa on huima parannus, jos liikuntakertoja on ollut aikaisemmin nolla. Merkkaa myös suoritetut treenikerrat ylös, jotta voit jälkeenpäin ihastella omaa aktiivisuuttasi.
  3. Sovi treenitreffit ystävän kanssa. Kaverille ei viitsi tehdä ohareita, vaikka vähän väsyttäisikin.

  4. "Huijaa itsesi liikkeelle". Jos motivaatiota tai energiaa treenin suorittamiseen ei meinaa löytyä, kokeile seuraavaa. Anna itsellesi lupa tehdä kevennetty treeni. Jos suunnitelmassa oli käydä kolmen vartin lenkki, tsemppaa itsesi lähtemään 10 minuutin kävelylle. Yleensä olo piristyy kunhan pääsee vain kotiovesta ulos tai jo siinä vaiheessa, kun vaihtaa treenivaatteita päälle. Kun on päässyt liikkeelle ja olo piristynyt, sitten voikin tehdä pidemmän tai kovemman treenin. Keho ikään kuin huijataan liikkeelle. Kokeile! Voin luvata, että treenin jälkeen et kadu, että läksit.


Treeni-intoa!

- Satu


Lue myös:

Elämäntapamuutos onnistuu sopivan pienillä muutoksilla.

Muutosta tehdessä ensimmäinen askel on tiedostaa muutoksen tarve. Miksi monella muutos jää kuitenkin ensimmäiselle tai viimeistään toiselle askeleelle?

Kuulaillen kuntoon!

Kahvakuulailun valtti on monipuolisuus. Moni kahvakuulatunnille tulija yllättyy miten kokonaisvaltaisen treenin kuulan kanssa saa tehtyä.